Mainos

USA evakuoi öljyntorjunta-aluksia Meksikonlahdella

Yhdysvallat on ryhtynyt evakuoimaan öljyntorjunta-aluksiaan Meksikonlahdella lähestyvän myrskyn vuoksi. Myrsky uhkaa lykätä Meksikonlahden öljyvuodon tukkimisyrityksiä jopa viikoilla.

Yhdysvaltain kansallinen hurrikaanikeskus on antanut myrskyvaroituksen Floridan osavaltion rannikkoseuduille ja läheisille merialueille.

Yhdysvaltain rannikkovartioston mukaan aluksia siirretään pois vuodon luota niiden laitteiston ja miehistön suojelemiseksi.

Aiemmin arveltiin, että öljyputken päällä oleva kupu saatettaisiin joutua poistamaan myrskyn vuoksi. Yhdysvaltain viranomaisten mukaan kupu voidaan kuitenkin jättää paikalleen myrskyn ajaksi.

Myös Meksikonlahdella öljyä poraavat yhtiöt valmistelivat porauslauttojensa evakuointia.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.