Mainos

USA huolissaan Kreikka-neuvotteluista

EU:n Kreikka-neuvotteluiden epäonnistuminen voisi johtaa laajaan talouden epävarmuuteen, sanoo Yhdysvaltain valtiovarainministeri Jacob Lew.

Lew keskusteli asiasta euroryhmän puheenjohtajan ja Hollannin valtiovarainministerin Jeroen Dijsselbloemin kanssa.

Hän sanoi, että jos EU ei pääse sopuun Kreikan tukiohjelman jatkosta, Kreikka ajautuisi välittömästi vaikeuksiin ja epävarmuus Euroopassa ja muualla maailmassa lisääntyisi.

Lew vaati Kreikan hallitusta käymään budjettinsa läpi rivi riviltä, jotta maa saisi aikaan velkojiaan tyydyttävän uudistusohjelman.

– Sitä (uudistusohjelmaa) ei saada aikaan puheilla eikä sitä saada aikaan retoriikalla, vaan kovalla työllä, Lew sanoi tiedotustilaisuudessa.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.