Mainos

USA jakaa tiedustelutietoja Irakista

Yhdysvallat on alkanut jakaa Irakia koskevia tiedustelutietoja ja satelliittikuvia YK:n asetarkastajille. Asiasta kertoi Yhdysvaltain hallituksen edustaja. Tiedot koskevat epäiltyjä asetehtaita ja -varastoja, joiden olemassaolon Irak kiistää.

YK:n pääasetarkastaja Hans Blix on pyytänyt Yhdysvalloilta ja Britanniasta tällaisia tietoja asetarkastajien avuksi.

Yhdysvallat on tähän saakka ollut haluton antamaan niitä, koska se uskoo Iranin hyötyneen aiempia asetarkastuksia vaivanneista vuodoista. YK:n asetarkastajat tarkastivat tänään Irakissa kuusi kohdetta, mm. avaruustutkimuskeskuksen.

Brittilehtien mukaan Britannia lähettää mahdolliseen sotaan ainakin 40 000 sotilasta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.