Mainos

USA: Kiinalaiset häiriköivät amerikkalaisalusta

Yhdysvaltain puolustusministeriö sanoo kiinalaisten laivojen häiriköineen amerikkalaisten alusta Etelä-Kiinan merellä.

Pentagonin mukaan viisi kiinalaisalusta, joista yksi oli merivoimien laiva, varjosti ja käyttäytyi aggressiivisesti Yhdysvaltojen merivoimien laivaa kohtaan. Kiinalaiset tulivat "vaarallisen lähelle" amerikkalaisalusta, joka oli suorittamassa rutiinikierrostaan kansainvälisillä vesillä.

Kiinalaiset laivat heiluttivat Kiinan lippuja ja käskivät amerikkalaisia lähtemään, Pentagon sanoo tiedotteessaan.

Amerikkalaiset vastasivat käskyihin ruiskuttamalla vettä kiinalaisia kohti. Tämä johti siihen, että kiinalaiset riisuuntuivat alusvaattesilleen. Amerikkalaiset ilmoittivat poistuvansa, mutta kiinalaiset estivät laivan liikkumisen, Pentagon jatkaa.

Yhdysvaltain puolustusministeriö tuomitsee kiinalaisalusten käyttäytymisen. Sen mukaan kiinalaiset "osoittivat epäammattimaista käytöstä, joka hankaloitti toimimista kansainvälisten sääntöjen mukaisesti".

(MTV3-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.