Mainos

USA:lta vahva tuki Belgialle: Kerry matkustaa Brysseliin

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry vierailee Brysselissä huomenna.

Ulkoministeriön tiedottajan mukaan Kerry esittää Belgian pääkaupungissa virallisen osanottonsa terrori-iskujen vuoksi.

Hän myös aikoo luvata, että Yhdysvallat antaa Belgialle vahvan tuen sekä iskujen tutkinnassa että taistelussa terrorismia vastaan.

Kerry on parhaillaan Moskovassa, jossa hän tapaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin. Kaksikon on tarkoitus keskustella Syyrian sodan päättymiseen tähtäävistä keinoista.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.