Mainos

USA luopumassa ohjuskilvestä Itä-Euroopassa

Yhdysvallat on luopumassa Puolaan ja Tsekkeihin suunnittelemastaan ohjuskilpijärjestelmästä. Pentagonin mukaan järjestelmää parannellaan siten, että se pystyy tarvittaessa paremmin vastaamaan Iranin kehittelemiin lyhyen kantaman ohjuksiin.

Tsekin pääministeri Jan Fischer kertoi jo aiemmin, että presidentti Barack Obama oli kertonut hänelle Yhdysvaltojen luopuvan ohjuskilpisuunnitelmista Euroopassa. Myös Puolan viranomaislähteistä saatiin tieto, jonka mukaan Yhdysvallat on käskenyt Puolaa olemaan asettamatta ohjuskilpijärjestelmän osia asemiinsa "toistaiseksi".

Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Wall Street Journal -lehti, jonka mukaan luopumista perustellaan sillä, että Iranin pitkän matkan ohjusjärjestelmä ei ole edennyt niin nopeasti kuin aiemmin arveltiin. Näin ollen Iranin pitkän matkan ohjusten aiheuttama uhka Yhdysvaltoja ja Eurooppaa kohtaan on vähentynyt.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.