Mainos

USA:n armeijan homokielto todettiin laittomaksi

Yhdysvalloissa liittovaltion tuomioistuin on todennut maan asevoimien homopolitiikan perustuslain vastaiseksi.

Päätöksen mukaan asevoimien vuonna 1993 käyttöön ottama Don't Ask Don't Tell -käytäntö on laiton. Se kieltää asevoimissa palvelevia homoseksuaaleja kertomasta seksuaalisesta suuntautumisestaan irtisanomisen uhalla. Koska heteroilla ei ole samaa rajoitusta, rikkoo käytäntö tuomioistuimen mukaan muun muassa oikeutta sananvapauteen.

Kanteen asiasta oli jättänyt konservatiivinen homoseksuaalien järjestö. Tuomioistuimen päätös ei vielä astu voimaan, sillä asianosaisilla on viikko aikaa valittaa asiasta.

Presidentti Barack Obama on luvannut sallia avoimesti homoseksuaalien palvella asevoimissa. Hallinto haluaa kuitenkin toimia asiassa yhteistyössä kongressin ja asevoimien kanssa.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.