Mainos

USA:n infrastruktuuri murenee käsiin – bensaveron nostoa ei uskalleta ehdottaa

Yhdysvalloissa ollaan huolissaan selvästi heikentyneestä infrastruktuurista. 

Maassa on esimerkiksi yli 60 000 siltaa, jotka ovat rakenteellisesti jo huolestuttavan heikossa kunnossa.  Useimmat sillat ovat yli 50 vuotta vanhoja, ja ne on siis rakennettu aikana, jolloin autot ja rekat olivat paljon kevyempiä kuin nykyään.

Yhdysvaltojen infrastruktuuri oli aikoinaan maailman paras, mutta nyt se on pudonnut sijalle numero 16 maailman maiden joukossa.

Lentokentät ja satamat on rakennettu huomattavasti pienemmille liikennemäärille, kuin mitä niiden kautta kulkee nykyään.

Suurkaupungeissa on pelottavan vanha kaasuputkiverkosto.  Esimerkiksi New Yorkissa kaasu kulkee yli 50 vuotta vanhoissa putkissa, joissa on paljon vuotoja, ja kaupungissa onkin sattunut useita vakavia kaasuräjähdyksiä. New Yorkin yli satavuotias metro on myöskin suurten korjausten tarpeessa. Maanalaisissa junissa kulkee päivittäin kuusi miljoonaa ihmistä.

Veronkorotuksia ei uskalleta ehdottaa

Yhdysvaltalaiset päättäjät ovat melkoisen yksimielisiä siitä, että asialle täytyisi tehdä jotain, mutta koska mitään ei voi tehdä ilman veronkorotuksia, niin asia on jumissa. 

Yhdysvaltain tieverkosto siltoineen saa kunnossapitorahansa bensaveron kautta, mutta matalaa bensaveroa ei ole nostettu liki 20 vuoteen ja rahaston kassa on tyhjä.

Monille poliitikoille minkä tahansa veron nosto on mahdoton asia päättää, koska silloin heidän uudelleenvalintansa saattaa vaarantua, ja niinpä asiasta puhutaan vuosi toisensa jälkeen, mutta mitään ei tapahdu.

Vaikka paineet bensaveron korotuksen puolesta ovat nyt korkeammalla kuin koskaan, niin konservatiivisimmat republikaanit ja etenkin teekutsuliikkeeseen kuuluvat kansanedustajat kaatavat asian luultavasti tälläkin kertaa.

Pitkäjänteinen suunnittelu infrastruktuurin kehittämiseksi on siis mahdotonta. Lukematon määrä projekteja eri puolilla Yhdysvaltoja onkin jäissä, kun rahaa töiden aloittamiseen ei ole. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.