Mainos

USA:n työttömyysasteen nousu ylitti odotukset

Yhdysvaltojen työttömyysaste on noussut tuoreimpien mittausten mukaan odotettua enemmän.

Asiantuntijoiden mukaan odotteua suurempi työttömyyden kasvu on merkki Yhdysvaltojen kohta jo kymmenen vuotta kestäneen ennätyksellisen nousukauden päättymisestä. Yhdysvaltojen työttömyysaste nousi marraskuussa neljään prosenttiin lokakuun 3,9 prosentista, mikä oli alhaisin lukema kolmeen vuosikymmeneen.

Maatalouden ulkopuolinen työvoima kasvoi marraskuussa vain 94 000:lla, kun sen oli ennustettu kasvavan
140 000:lla. Tiedot työttömyyden kasvusta herättivät spekulaatioita mahdollisista koronalennuksista.

Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Alan Greenspan sanoi tiistaina, että keskuspankki seuraa tarkasti talouden hidastumisen merkkejä. Greenspanin puhe innosti New Yorkin pörssin indeksit vahvaan nousuun. Yhdysvaltain keskuspankki on kesän 1999 jälkeen hillinnyt talouden ylikuumenemista nostamalla korkoja kaikkiaan kuusi kertaa.

(MTV3-STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.