Mainos

USA:ssa valkoiset käyvät yhä valkoisten kouluja, mustat mustien

Miltä kuulostaa ajatus, että koulupaikkasi määräytyisi sen mukaan minkä värinen ihosi on? Se on valtaosan todellisuutta yhä tämän päivän Yhdysvalloissa.

Vaikka Yhdysvaltain korkein oikeus kielsi koulujärjestelmän rotuerottelun 1960-luvulla, käytännön tasolla mustat käyvät yhä mustien kouluja ja valkoiset valkoisten.

Koulujen jakautumisessa ihonvärin mukaan on suuria alueellisia eroja ja välillä erottelu on helpottunut. Nyt tuloerojen kasvaessa jakautuminen nostaa jälleen näkyvästi päätään.

– Karkeasti arvioiden hieman alle 90 prosenttia oppilaistamme on afroamerikkalaisia. Yli 95 prosenttia koko koulun oppilaista on muita kuin valkoisia, kertoo rehtori Gregory Jones, Chicagossa sijaitsevasta Kenwood Academy High Schoolista MTV Uutisille.

Chicago on yksi voimakkaiten ihonvärin mukaan jakautuneista kaupungeista.

Kenwoodin yläaste- ja lukio on yksi harvoista tummaihoisen enemmistön kouluista, missä oppilaat saavat arvostettuja oppimistuloksia.

Missä tasa-arvo viipyy?

Kalliit yksityiset koulut ovat olleet käytännössä aina valkoisten hallussa, mutta rotuerottelu jatkuu myös julkisissa kouluissa.

Yhdysvaltain tuloerojen kasvaessa karkeasti sanottuna valkoihoiset rikastuvat ja afroamerikkalaiset köyhtyvät. Hyvämaineiset julkiset koulut siirtyvät yhä enenemässä määrin valkoihoisille koululaisille, sillä hyvävaraisten muuttaminen naapurustoon nostaa hintatasoa, asuntojen arvoa, ja köyhemmät joutuvat muuttamaan muualle.

Chicagolaisaktivisti muistuttaakin, että erottelu jatkuu koulun jälkeen aikuiselämässä.

– Erottelu ja ihmisten profilointi heidän rotunsa mukaan näkyy muun muassa poliisipartioiden toiminnassa kaduilla. Erityisesti Länsi- ja Etelä-Chicagon alueella (valkoisella) poliisilla ei ole hajuakaan mitä yhteisön mustat kokevat, muistuttaa mustien asioita ajava aktivisti Tio Hardiman chicagolaiskoulun pihalla. 

Yhdysvalloissa onkin sattunut viime aikoina useita tapauksia, missä valkoihoinen poliisi ampuu tummaihoisen aseettoman miehen. Chicagolaisnuoret uskovat, että muutos kuitenkin tapahtuu, mutta hitaasti.

– Uskon, että kun me olemme vanhempia, saamme aikaan muutoksen. Tulemme vielä muuttamaan tämän rotuerottelun, vaikka se on aina ollutkin osa Yhdysvaltoja, lupaa 17-vuotias Kennedy Cook MTV Uutisille.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.