Mainos

Useita kuoli kaivosturmassa Kiinassa

Ainakin 35 ihmistä on kuollut hiilikaivoksessa sattuneessa räjähdyksessä varhain aamulla Kiinassa. Työturvallisuutta valvova virasto kertoi uutistoimisto Xinhualle, että kateissa oli lisäksi 66 ihmistä.

Turma sattui paikallista aikaa aamuyöllä Pingdingshanin kaupungissa, joka sijaitsee Henanin maakunnassa maan keskiosissa. Kaivoksessa oli töissä 93 ihmistä. Heistä neljätoista onnistui pakenemaan maan alta.

Kaivos oli ilmeisesti tapahtumahetkellä kunnostettavana, eikä sillä ollut viranomaisten lupaa jatkaa toimintaansa.

Hiilikaivoksissa sattuvat onnettomuudet ovat yleisiä Kiinassa. Virallisten tilastojen mukaan viime vuonna turmissa kuoli yli 3200 kaivostyöntekijää. Työntekijäjärjestöt ovat arvioineet, että luku saattaa olla huomattavasti suurempi, koska onnettomuuksia peitellään kaivosten sulkemisuhan vuoksi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.