Mainos

Useita muslimeja tapettu Keski-Afrikan tasavallassa

Keski-Afrikan tasavallassa asemiehet ovat tappaneet 17 muslimia viimeisimmässä ryhmien välisessä yhteenotossa maan keskiosassa, kertovat rauhanturvaajat.

Rauhanturvaajien mukaan asemiehet väittivät kuuluvansa Anti-Balakan joukkoihin, jotka koostuvat enimmäkseen kristityistä.  

Uutistoimisto AFP:n haastattelemat Anti-Balaka-johtajat kielsivät, että isku olisi heidän joukkojensa tekemä.  

Maa ajautui kaaokseen vuosi sitten. Sen jälkeen muslimien ja kristittyjen aseryhmät ovat syyllistyneet väkivaltaisuuksiin, joissa on kuollut tuhansia ihmisiä. Väkivalta on ajanut lähes neljäsosan maan väestä pakoon.  

Viime viikolla samalta seudulta löydettiin kymmenen ruumista, joissa oli jälkiä kidutuksesta. Kuun alussa 22 ihmistä kuoli taisteluissa samalla alueella.  


Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.