Mainos

Useita räjähdyksiä Korsikassa

Eri puolilla Korsikaa olevissa kaupungeissa on kuultu räjähdyksiä lähes samanaikaisesti puoli neljältä aamuyöstä. Poliisin mukaan julkisissa rakennuksissa tapahtuneet räjähdykset eivät kuitenkaan olleet voimakkaita, eikä henkilövahingoista ole ilmoitettu.

Räjähdykset sattuivat Korsikan pääkaupungissa Ajacciossa, Etelä-Korsikan Porto-Vecciossa ja Sartenessa sekä Calvin ja Corten kaupungeissa saaren pohjoisosissa.

Lähes minuutilleen samanaikaisesti sattuneet räjähdykset vaikuttavat poliisin mukaan terroriteoilta. Kukaan ei kuitenkaan ole ilmoittautunut niiden tekijöiksi. Viime viikolla ryhmä korsikalaisia separatisteja ilmoittautui tekijäksi kuuteen aiempaan terroritekoon. Separatistit ajavat Korsikaa irti Ranskan hallinnasta.
(STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.