Mainos

Uusi kauneusleikkausten ääripää - luut poikki lisäpituuden toivossa

Lisää pituutta heti? Onnistuu – joskaan ei ihan helpolla, eikä todellakaan halvalla. Säärten pidennys on eräs äärimmäisiä villityksiä kauneusleikkausten saralla. Operaatio maksaa kymmeniä tuhansia euroja ja kestää kuukausia.

Pidennysleikkaus alkaa säären luun katkaisemisella. Tämän jälkeen luu pidetään hieman erillään katkenneesta kohdasta metallitukien avulla, jotta väliin alkaa kasvaa uutta kudosta. Tätä jatketaan asteittain, kunnes hiljalleen luu alkaa parantua ja samalla pidentyä.

Menetelmä on pitkä, kivulias ja täynnä riskejä. Luut saattavat tulehtua, eivätkä ne välttämättä parane operaation jälkeen kunnolla, joilloin jalat saattavat esimerkiksi kasvaa pituutta eri määrän. Riskinä on myös, että verisuonet tai hermoradat vaurioituvat operaatiossa.

Sinällään menetelmä ei ole uusi, vaan on ollut käytössä jo vuosikymmeniä. Uutta on kuitenkin sen käyttö pelkästään kauneusleikkaustarkoituksiin. Tähän saakka menetelmää on käytetty lähinnä korjaavana toimenpiteenä, jolla on parannettu raajoissa esiintyviä vikoja tai epämuodostumia.

On jo kuitenkin nähty, että isot riskitkään eivät estä niitä, joille pitkät sääret ovat olleet elinikäinen haave. Säärten pidennysleikkauksia toteutetaan esimerkiksi Venäjällä.

(MTV3 - APTN)

VENÄLÄISEN TANYAN OPERAATIO ON KESTÄNYT JO 9 KUUKAUTTA: "Tämä on onnen aiheuttamaa kipua"

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.