Mainos

Uusi myrsky uhkaa Meksikon ja USA:n rannikkoa

Meksikonlahdella on syntynyt uusi trooppinen myrsky Hermine. Myrskyvaroituksia on annettu molemmille puolille Yhdysvaltain ja Meskikon rajaa Meksikon Tampicosta Texasin rannikolle saakka. Herminen ennustetaan iskevän Koillis-Meksikoon tai Texasin eteläisimpiin osiin aikaisin tiistaiaamuna.

Hermine on kauden kahdeksas trooppinen myrsky. Sen tuulet ovat puhaltaneet yli 60 kilometriä tunnissa, mutta sen uskotaan yltyvän maanantain aikana.

Hurrikaanikeskus varoitti viimeksi sunnuntaina trooppisesta Gaston-myrskystä, jonka uskottiin voimistuvan Atlantilla sykloniksi.

- Gaston voi uhata Puerto Ricoa keskiviikkona, Dominikaanista tasavaltaa torstaina ja Haitia, Jamaikaa ja Turks- ja Caicossaria perjantaina, meteorologi Jeff Master arvioi blogissaan.

Hurrikaanikausi on tällä hetkellä huipussaan ja se jatkuu marraskuun loppuun saakka.

(MTV3 - Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.