Mainos

Uusi supermaapallo löytyi: Kiertää tähteä, jonka näkee paljain silmin

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on vahvistanut löydön uudesta kivisestä eksoplaneetasta Spitzer -avaruusteleskoopillaan.

Planeettaa oli havainnoitu alustavasti Galileo National Telescopen avulla Kanariansaarilla. 

Kyseessä on toistaiseksi lähin aurinkokuntamme ulkopuolelta löydetty kiviplaneetta.  Se sijaitsee vain 21 valovuoden päässä Maasta.

HD 219134b -planeetta on Maata suurempi. Sen massa on 1,6 kertaa suurempi. Nasan mukaan planeetta saattaa olla todellinen kultakaivos tieteelliselle tutkimukselle.

Elämää kyseiseltä planeetalta ei löydy, sillä se kiertää liian lähellä tähteään. Se kiertää tähtensä ympäri hurjasti kolmessa päivässä.

Itse planeettaa ei pysty suoraan huomaamaan, mutta sen kiertämä tähti erottuu jopa paljain silmin katsottuna Kassiopeian tähtikuvion kohdalta, läheltä Pohjantähteä.

HD 219134b -planeettaa voidaan tutkia hyvin, sillä Maan suunasta katsoen sen kiertorata kulkee tähden edestä. Nasan mukaan kyseinen eksoplaneetta tulee yhdeksi tutkituimmista seuraavien vuosikymmenien aikana. Tutkijat haluavat mm. selvittää, onko planeetalla kaasukehää.

HD 219134b:n kaltaisia kivisiä, Maata suurempia planeettoja kutsutaan supermaapalloiksi. Niitä on alettu löytää yhä enemmän.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.