Mainos

Uutiskanava: Ainakin 131 kuollut Bagdadin iskussa – uhrien joukossa monia lapsia

Irakin pääkaupungissa Bagdadissa aamulla tapahtuneen pommi-iskun uhriluku on noussut poliisin ja sairaalalähteiden mukaan ainakin 131 ihmiseen, kertoo uutiskanava al-Jazeera. Sen mukaan monet kuolleista ovat lapsia. Lisäksi noin 200 ihmistä on kanavan mukaan loukkaantunut.

Autopommi räjähti vilkkaalla Karradan ostosalueella Bagdadin keskustassa. Kaduilla oli paljon ihmisiä tekemässä ostoksia tai katsomassa jalkapallon euroopanmestaruuskisoja, al-Jazeera kertoo.

Valtava räjähdys sytytti katua ympäröiviä taloja tuleen ja palomiehet olivat sammutustöissä vielä 12 tuntia iskun jälkeen.

Bagdadissa tapahtui tänään myös toinen räjähdys toisella ostosalueella. Al-Jazeeran mukaan siinä kuoli ainakin 5 ja 16 loukkaantui. Tekijästä ei ole toistaiseksi tietoa. 

Isis valmis jatkamaan sotatappioista huolimatta 


Äärijärjestö Isis on ilmoittautunut itsemurhaiskun tekijäksi. Julkaisemassaan lausunnossa se sanoi kohdistaneensa iskun Irakin shiiamuslimienemmistöön, joita Isiksen äärisunnalaiset pitävät harhaoppisina.

Isis on viime aikoina menettänyt asemiaan Irakissa. Ryhmä valtasi laajoja alueita vuonna 2014, mutta sittemmin Irakin joukot ovat saaneet vallattua niitä takaisin. Osa asiantuntijoista onkin arvioinut, että Isis yrittää iskuilla pääkaupunkiin viedä huomiota pois tappioistaan.

Viime viikolla Irakin hallitus sai vallattua takaisin Fallujan kaupungin. Hallitus on suunnitellut valtaavansa takaisin myös Mosulin kaupungin, joka on tällä hetkellä ainoa merkittävä Isisin hallussa oleva irakilaiskaupunki.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.