Mainos

Uutispäivä kuvina - katso

Tässä joitakin uutispäivän merkittävimpiä tapahtumia kuvina.

Intiassa on jatkettu eloonjääneiden etsintöjä eilen romahtaneella kerrostalolla. Ainakin 65 ihmistä kuoli luvattomasti rakennetun talon romahdettua Delhissä.

Indonesiassa osa asukkaista on päässyt palaamaan koteihinsa Merapi-tulivuoren purkauksen jälkeen. Tulivuori on yhä aktiivinen, mutta purkaus on rauhoittunut.

Poliisi keskeytti voimakonstein mielenosoituksen Washingtonissa. 13 homo- bi- ja transseksuaalien oikeuksia puolustanutta mielenosoittajaa kahlitsi itsensä käsiraudoilla aitaan Valkoisen talon edustalla.

Balilla viranomaiset ovat käynnistäneet valtavan kampanjan, jonka myötä on tarkoitus rokottaa kaikkiaan 400 000 koiraa, jotta saarella riehuva rabies saataisiin kuriin. Yli sata ihmistä on kuollut tautiin Balilla vuoden 2008 jälkeen.

Englannin hovin mukaan prinssi William menee ensi vuonna naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä Kate Middletonin kanssa. Pari kihlautui lokakuussa lomamatkalla Keniassa.

Häät järjestetään ensi keväänä tai kesällä Lontoossa.

Tundrakuikka (Gavia pacifica) on nähty ensimmäistä kertaa Suomessa. BirdLifen mukaan lintu viivähti Tuusulanjärvellä viime viikon keskiviikkona ja torstaina.

Lintu huomattiin puolivahingossa. Lintuharrastajat kävivät Tuusulanjärvellä katsomassa harvinaista amerikanjääkuikkaa. Katsojilta jäi kuitenkin huomaamatta kaksi pienempää kuikkaa, jotka tunnistettiin tundrakuikiksi vasta jälkikäteen valokuvasta.

Joulusesonki polkaistiin käytiin Etelä-Koreassa maan suurimmassa huvipuistossa.

Yongin-kaupungissa sijaitsevan Everland-puiston joulukulkueessa joulupukin lisaksi yleisöä ilahduttivat joulutamineihin sonnustetut pingviinit.

(MTV3 - STT - EPA)

Koonnut

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.