Mainos

Uutta tietoa Taiwanin turmakoneesta – "Uskomatonta, että kapteeni sammutti väärän moottorin"

Keelungjokeen helmikuussa syöksyneen TransAsia-yhtiön turmakoneen toimiva moottori olisi tuoreimman tiedon valossa sammutettu. Tämän jälkeen kone menetti korkeutensa nopeasti. 

43 kuolonuhria vaatineen lentoturman syy saattaa huomenna julkaistavan raportin valossa muuttua. Nimetön lähde kertoo, että turmakoneen henkilökunta olisi sammuttanut toimivan moottorin, kun toinen oli jo poissa pelistä.

– Tämä oli lentäjien virhe. Uskomatonta ja valitettavaa on myös se, että tällainen tilanne tapahtui, vaikka ohjaamossa oli kolme lentäjää, nimetön lähde kommentoi uutistoimisto Reutersille.

Lähde myös kertoo, että lentoturmatutkinta onkin nyt syynännyt lentäjiä ja TransAsia-yhtiön lentokoulutusta.

Lentäjät uudelleenkoulutettavaksi

TransAsia-koneturman jälkeen 55 lentoyhtiön lentäjälle on järjestetty koe, jossa testataan, kuinka he toimisivat moottoririkkotilanteessa. Lentäjien joukosta löytyikin yksi kokeen reputtanut.

- On vaikea uskoa, että turmakoneen kapteeni sammutti väärän moottorin, mutta niin kävi silti. Siksi tällaiset pistokokeet ovat välttämättömiä, toinen nimetön lähde kertoo Reutersille.

Turmakoneen mustista laatikoista saatu tieto on aiemmin viitannut siihen, että koneen molemmat moottorit olisivat vioittuneet lennon aikana. 

TransAsia-lentoyhtiö ei ole vielä kommentoinut väitettä. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.