Mainos

Vääriä papereita välittänyt rouvaliiga kiinni Tallinnassa – mukana jopa poliisin työntekijöitä

Viron poliisi on paljastanut erikoisen liigan, joka välitti halukkaille erilaisia valtiollisia dokumentteja. Kyseessä olivat ennen kaikkea kansalaisuus-asioihin liittyvät asiakirjat, kuten oleskeluluvat, koulutustodistukset, lääkärintodistukset sekä esimerkiksi kielikokeiden tuloksia.

Postimees-lehti kertoo, että epäiltyjä on kaikkiaan 12, joista kaikki olivat naisia. Lehden mukaan "passimafiaringin" koko saattaa olla paljon nykyisiä epäiltyjä suurempi.

Rinkiä pyöritti Viron poliisin mukaan 65-vuotias työtön. Valtakunnansyyttäjä Steven-Hristo Evestus sanoo Postimehen mukaan, että liigan johtajalla ei ole aikaisempaa rikostaustaa.

Häntä epäillään rikoksiin tarvittavien yhteyksien luomisesta,  liigan johtamisesta ja uusien jäsenten värväämisestä. Nainen oli myös mm. luonut itselleen kaksi vale-identiteettiä. 

Liiga ei varsinaisesti väärentänyt dokumentteja itse, vaan antoi rahaa tai tavaroita vastaan vääriä tietoja, jotja ujutettiin aitoihin asiakirjoihin.

Erittäin raskauttavaksi viranomaisten mukaan asian tekee se, että epäiltyinä on neljä poliisissa työskentelevää henkilöä. Kaksi heistä työskenteli Tallinnassa erilaisten dokumenttien vastaanotossa. Yksi työskenteli poliisin tietohallinnossa ja yksi naisista maahanmuuttoasioita hoitavassa osastossa.

– Tapauksen kanssa on tekemisissa monta poliisin työntekijää. PPA(Politsei ja –Piirivalveamet) on se viranomainen, joka vastaa valtion sisäisestä turvallisuudesta. Korruption paljastuminen tällaisessa systeemissä vaatii aina huomiota, reagointia ja julkista selvitystä, sanoo syyttäjä Evestus.

Tutkinnassa on selvinnyt, että poliisin työntekijät eivät organisoineet vääriä papereita, mutta ns. auttoivat erilaisten lupaprosessien etenemistä ja antoivat niihin tarvittavia tietoja.

Poliisin sisäisen valvonnan johtaja Raul Vahtra sanoo, että rinki toimitti dokumentteja niitä haluavilla jopa vuosia. Palveluksia tarvitsivat ja ostivat erilaisten lahjusten avulla sellaiset, joilla ei ollut mahdollista saada laillisia teitä pitkin esimerkiksi oleskelulupaa, työlupaa tai kansalaisuutta.

– Tietyissä piireissä tiedettiin papereita toimittavasta porukasta. Lopulta asiakkaita oli jo enemmän, kuin naiset kykenivät palvelemaan, sanoo syyttäjä Evestus.

Syyttäjän mukaan organisaation toiminta oli hyvin hallittua.

– Mukana olijat käyttivät kaikkia mahdollisia tapoja peittääkseen omat jälkensä ja rikollinen toiminta. Kaikilla oli ringissä oma, tarkoin määrätty tehtävänsä. Käytettiin jopa lempinimiä ja tavattiin vaihtelevissa paikoissa.

Mukana oli esimerkiksi kauneussalonkien työntekijöitä, jotka muokkasivat ns. asiakasta mahdollisimman paljon valehenkilöllisyyden tarpeen mukaan.

Viranomaisten mukaan nyt tutkitaan, paljonko Virossa on liikkeellä laittomasti hankittuja papereita. mukana on myös Venäjän kansalaisia, tämä tuo mukaan sisäisen turvallisuuden aspektin. Kaikki rikoksista epäiltyjen neljän poliisin työntekijän käsittelemät paperit ja ihmiset käydään läpi.

Syyttäjä sanoo, että ensimmäiset vihjeet ringistä saatiin viime keväänä. Asiaa on tutkittu noin puoli vuotta. Epäillyt on otettu kiinni ja heitä on alustavasti kuulusteltu.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.