Mainos

Vain kolmannes lennoista hoituu Euroopassa

Noin kolmannes suunnitelluista lennoista saadaan lennettyä tänään Euroopassa, arvioi Euroopan lentoliikennettä valvova Eurocontrol.

Tänään on tarkoitus lentää noin 8 000-9 000 lentoa, kun normaalisti Euroopassa lennetään 28 000 lentoa päivittäin. Vielä eilen Eurocontrol arvioi, että jopa puolet lennoista saataisiin lennettyä.

Suurin osa tämänpäiväisistä lennoista on Etelä-Euroopassa, jonka ilmatilaa Islannin tulivuorenpurkauksesta lähtenyt tuhkapilvi ei ole haitannut. Myös osa Pohjois-Euroopan ilmatilasta on avattu väliaikaisesti.

Tänään suunniteltujen lentojen määrä on kuitenkin suurempi kuin eilen, jolloin noin viidennes eli 5 000 lentoa saatiin yläilmoihin.

(MTV3 - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.