Mainos

Väite: Brasilian väliaikainen presidentti pyysi miljoonaa dollaria korruptioliikemieheltä

Brasilian väliaikaisen presidentin Michel Temerin kerrotaan pyytäneen rahoitusta rakennusalalla vaikuttaneelta liikemieheltä Marcelo Odebrechtiltä, joka istuu tällä hetkellä vankilassa sekaannuttuaan korruptioon.

Veja-lehden mukaan Temer pyysi Odebrechtiltä miljoonan dollarin poliittista lahjoitusta edustamansa PMDB-puolueen illallistapahtumassa vuonna 2014. 

Vejan mukaan Odebrecht kertoo lahjoittaneensa PMDB:lle runsaat kolme miljoonaa dollaria. Lehden julkaisemien tietojen mukaan ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että kyseessä olisi ollut lahjus.

Marcelo Odebrechtin yhtiö oli mukana korruptiovyyhdissä, jonka osana se maksoi lahjuksia valtiolliselle Petrobras-öljy-yhtiölle. Skandaaliin on liitetty brasilialaisia poliitikkoja ja maan rikkaimpia ihmisiä.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.