Mainos

Väite: Pohjois-Korean ministeri teloitettiin ilmatorjuntatykillä – sadat katsoivat vieressä

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tuoreimmasta attentaatista on paljastunut kylmääviä tietoja. Asiantuntijat pitävät nuoren diktaattorin kiihtyvää terroria merkkinä epävakaudesta. 

”Kim Jong-un myrkytti tätinsä”, ”Pohjois-Korea väittää laukaisseensa ohjuksen sukellusveneestä”, Pohjois-Korea teloitti kokouksessa torkahtaneen ministerin maanpetoksesta”

Pohjois-Korea on ollut viime päivinä ahkerasti otsikoissa, ja aiheet liittyvät tavalla tai toisella tuhoamiseen. Tuorein tapaus terrorin jatkumossa on väite, jonka mukaan maan diktaattori Kim Jong-un teloitutti puolustusministerinsä Hyon Yong-Cholin sen takia, että hän nukahti armeijan tilaisuudessa.

Niskurointia ja tyytymättömyyttä

Tapauksesta uutisoidut yksityiskohdat ovat brutaaleja. Eteläkorealaisten tiedustelulähteiden mukaan 66-vuotias Hyon ammuttiin palasiksi käyttämällä ilmatorjuntatykin ammuksia. Kohde oli sijoitettu vain 30 metrin päähän tykistä, jonka kantama on yli kahdeksan kilometriä.

Satojen ihmisten väitetään seuranneen maan pääkaupungin Pjongjangin pohjoispuolella sijaitsevassa sotilasakatemiassa tapahtunutta teloitusta huhtikuun 30. päivänä. 

Viime kuussa ihmisoikeusryhmä julkaisi Yhdysvaltojen ottamia satelliittikuvia, jossa ilmatorjuntatykkejä oli koottu riviin ampumaradalle. Tätä pidettiin valmistautumisena teloitukseen.


Tiedustelutietojen mukaan Hyon oli ilmaissut tyytymättömyytensä Kimin hallintoon ja jättänyt useasti noudattamatta johtajansa käskyjä. Viimeinen pisara oli nukahtaminen tapahtumassa, jossa Kim oli läsnä.

Huoli maan vakaudesta kasvaa

Pohjois-Koreaa koskeviin uutisiin on syytä suhtautua varauksella. Ne perustuvat pitkälti Etelä-Korean tiedustelupalvelun NIS:n toisen käden tietoihin, jotka ovat toisinaan osoittautuneet vääriksi.

Uutista puolustusministerin julmasta teloituksesta ei ole vahvistettu, eivätkä tiedusteluviranomaiset ole kertoneet, miten he ovat tietonsa saaneet.  On kuitenkin niin, että jos Hyon ei pian ilmesty takaisin julkisuuteen, pitävät tiedot hyvin todennäköisesti paikkansa.

Viimeaikaiset uutiset aiheuttavat huolta Pohjois-Korean tilanteen tuntevissa asiantuntijoissa. Etelä-Korean yliopiston Pohjois-Koreaan erikoistunut professori Yang Moo-Jin kuvailee tietoja puolustusministerin mahdollisesta teloituksesta ”shokiksi”.

– Hyonia pidettiin yhtenä kolmesta läheisimmästä sotilasjohtajasta Kim Jong-unille, Yang sanoi.

"Kimiä ei kunnioiteta"

Vallan isältään Kim Jong-ililtä perinyt Kim Jong-un on teloittanut hallintokautensa aikana jopa 70 hallintovirkamiestä, joiden joukossa oli Kimin vaikutusvaltainen setä Jang Song Thaek.

– Pohjois-Korean sisäpolitiikka on nykyään hyvin väkivaltaista. Vaikuttaa siltä, että Kim Jong-unia ei kunnioiteta hallinnon ytimessä eikä keskitasoilla, Pohjois-Koreaan erikoistuneen ajatushautomon jäsen Michael Madden kommentoi.

– Kimin hallinnolla ei ole välitöntä vaaraa, mutta jos puhdistus jatkuu, meidän täytyy miettiä uudelleen skenaarioitamme Pohjois-Koreasta.

Dongguk-yliopiston asiantuntijan Koh Yu-hwanin mukaan hallinto saattaa ”tulla tiensä päähän”, mutta vielä on liian aikaista sanoa mitään varmaa.

Asiantuntijat pitävät Kimin kiihtyvää terrorikampanjaa vastustajiaan kohtaan osoituksena nuoren johtajan epävarmuudesta ja merkkinä poliittisesta turhautumisesta. Toisenlaisiakin mielipiteitä kuitenkin on. 

– Yleinen olettamus on, että Kimin toiminta on haitallista maan vakaudelle, mutta en ole varma. Nuori poika ei välttämättä ole suosittu armeijan keskuudessa, joten hän näyttää olevansa pomo, Andrei Lankov Kookminin yliopistosta arvioi.

Hänen mielestään Kimin terrori muistuttaa yhä enemmän Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin pahamaineisia poliittisia puhdistuksia.

Lähteet: BBC, washingtonpost, AFP, Reuters

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.