Mainos

Valamiehistö pohtii Bostonin pommi-iskua kolmatta päivää: Kuolemantuomio vai elinkautinen?

Valamiehistö ei ole vielä saanut tehtyä päätöstä Bostonin pommi-iskusta syylliseksi todetun miehen tuomiosta.

Valamiehistö pohti ratkaisuaan kahdeksan tuntia keskiviikkona ja torstaina ilman tulosta. Tuomari lähetti valamiehistön kotiinsa ja kehotti palaamaan perjantaina pohtimaan päätöstä.

Iskuista syylliseksi todettua Dzhohar Tsarnajevia kohtaa joko kuolemantuomio tai elinkautinen. Kuolemantuomioon tarvitaan valamiehistöltä yksimielinen päätös.

Kolme ihmistä kuoli ja 264 haavoittui, kun kaksi sirpalepommia räjähti lähellä Bostonin maratonin maaliviivaa huhtikuussa 2013.

Valamiehet totesivat 8. huhtikuuta Tsarnajevin syylliseksi iskuihin. Pommi-iskujen lisäksi Tsarnajevin katsottiin syyllistyneen poliisin murhaan sekä aseen käyttöön pakomatkan aikana.

Tshetseenitaustainen Tsarnajev sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 2012.

Myönsi syyllisyyden

Maaliskuussa Tsarnajevin asianajaja myönsi oikeudenkäynnissä päämiehensä syyllisyyden. Oikeusoppineiden mukaan tämän takana on halu pelastaa Tsarnajev teloitukselta.

Asianajajan mukaan Dzhoharin radikaali vanhempi veli Tamerlan oli iskujen päätekijä, joka veti mukaansa nuoremman veljensä. 

Poliisi ampui Tamerlanin takaa-ajon yhteydessä Bostonin esikaupungissa. Dzhohar pidätettiin neljä päivää iskujen jälkeen piilottelemassa haavoittuneena veneessä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.