Mainos

Välimereltä ei ole löytynyt henkiinjääneitä haaksirikon jäljiltä

Italialaiset pelastusmiehistöt eivät toistaiseksi ole löytäneet Välimereltä henkiinjääneitä tuhoisaksi arvellun haaksirikon jäljiltä.

He eivät ole myöskään löytäneet viitteitä kuolonuhreista, kertoo rajavartioston edustaja.  

Rajavartiosto kertoi aiemmin pelastaneensa 145 ihmistä, joita kuljettanut alus oli uponnut. Lisäksi alueelta löytyi yhdeksän ruumista.  

Pelastakaa lapset -järjestö on puolestaan arvioinut, että noin 400 Eurooppaan pyrkinyttä ihmistä hukkui heitä kuljettaneen aluksen kaaduttua sunnuntaina Libyan rannikon edustalla. Arvio perustuu Italiaan kuljetettujen henkiin jääneiden kertomuksiin.  

Täyttä varmuutta ei ole siitä, puhuvatko henkiinjääneet ja viranomaiset samasta haaksirikosta.  

Etsinnät merellä jatkuvat.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.