Mainos

"Valkoisten leskien" mielenosoitusmarssi estettiin Kuubassa

Poliittisten vankien vaimojen ja äitien mielenosoitusmarssi on estetty Kuubassa jälleen kerran. Valkoisina leskinä tunnetut kuusi naista joutuivat vihaisen hallitusmyönteisen joukon piirittämäksi. Heidät työnnettiin pois kadulta puistoon. Naiset seisoivat hiljaa useita tunteja, kun väkijoukko huusi solvauksia ja vallankumouksellisia iskulauseita.

Naiset, joiden vaatimuksena on saada miehensä ja poikansa vapauteen, saivat samanlaisen kohtelun viime viikolla. Kuuban viranomaisten mukaan naisilla ei ollut oikeutta marssia maan pääkaupungissa Havannassa. Välikohtaus alkoi iltapäivällä paikallista aikaa, kun naiset kokoontuivat viikoittaiseen kokoukseensa sunnuntaimessun jälkeen.

Naiset ovat saaneet kannustusta Yhdysvalloilta ja Euroopan unionilta ja naisten marssit ovat länsimaisen median tarkasti seuraamia.

Eilen kuubalaiset äänestivät kunnallisvaaleissa, ikään kuin todisteena demokratiasta kommunistisella saarella.

(MTV3 - BBC)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.