Mainos

Valkovenäläisurheilija livisti testistä

Kansainvälinen olympiakomitea on hyllyttänyt valkovenäläisurheilijan, joka ei ole suostunut uusimaan epäselvää dopingtestiään.

Kansainvälinen olympiakomitea KOK hyllytti eilen Salt Lake Cityn olympialaisista valkovenäläisen urheilijan, joka ei suostunut käymään dopingtestissä. Samassa yhteydessä hyllytettiin myös Valko-Venäjän olympiajoukkueen johtaja, koska hänen katsottiin olevan vastuussa siitä, ettei urheilija tullut testiin.

KOK tiedotti aikaisemmin maanantaina, että yksi Salt Lake Cityn olympialaisissa tehty dopingtesti joudutaan uusimaan näytteen sinetöinnissä ilmenneiden epäasianmukaisuuksien vuoksi. Näytteestä löytyi merkkejä nandrolonin käytöstä, mutta koska näytettä ei oltu sinetöity asianmukaisesti, ei sitä voitu pitää positiivisena tuloksena. Näin ollen oli tarpeen järjestää urheilijalle uusi testi. Urheilija ei kuitenkaan koskaan ilmestynyt tähän uuteen testiin.

Kyseisen urheilijan nimeä ei kerrottu julkisuuteen, mutta KOK tiedotti, ettei urheilija ole voittanut olympialaisissa mitalia.

Salt Lake Cityn olympialaisissa on tehty kaikkiaan 942 doping-testiä kisojen avajaisten jälkeen.

(MTV3-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.