Mainos

Vallankaappausyrityksen jälkipyykki jatkuu – Turkissa otettu yhä kiinni sotilaita

Turkin länsiosassa on tänään otettu kiinni yksi armeijan komentaja sekä yli 50 sotilasta, kertoo BBC paikallismedian tietojen perusteella. Paikallismedia on jo aikaisemmin tänään kertonut, että maan viranomaiset ovat ottaneen kiinni ilmavoimien kenraalin sekä useita muita upseereita Incirlikin lentotukikohdasta. Kiinni otettuja epäillään vallankaappausyrityksen tukemisesta. Asiasta kertoo paikallismedia.

Turkin viranomaiset määräsivät tukikohdan eilen eristettäväksi. Yhdysvallat ja muut sen johtaman liittouman maat käyttävät tukikohtaa taistelussa jihadisteja vastaan Syyriassa. Uutiskanava CNN kertoi eilen, että tukikohdassa on 1 500 amerikkalaista sotilasta ja siviiliä. Lisäksi tukikohdassa kerrottiin olevan myös Turkin ilmavoimien yksiköitä.

Viranomaiset sanoivat lauantaina, että Ankara epäilee, että tukikohdassa tankattiin sotilaskoneita, jotka vallankaappausyrityksessä mukana olleet olivat kaapanneet perjantaina.

Yhdysvallat ilmoitti eilen pian tukikohdan eristämisen jälkeen, että Incirlikistä tehtävät iskut Isisiä vastaan ovat nyt keskeytyksessä. 

Eilen pidätettiin yli 2 800 sotilasta 

Turkissa aloitettiin jo eilen "puhdistukset" sekä armeijassa että oikeuslaitoksessa. Pääministeri Binali Yildirim kertoi eilen, että yli 2800 sotilasta on pidätetty epäiltynä osallisuudesta kaappausyritykseen.

Paikallisen NTV-kanavan mukaan pidätettyjen joukossa on ainakin 34 kenraalia. Yksi pidätetyistä on Turkin maavoimien kenraali Adem Huduti. Toinen on maavoimien kenraaliluutnantti Metin Iyidil, joka vastaa sotilaiden koulutuksesta. Myös kenraali Akin Öztürkin osallisuudesta uutisoitiin. Hän on ilmavoimien entinen, eläkkeelle jäänyt komentaja.

Toimet ulottuivat myös maan oikeuslaitokseen. Yli 2 700 tuomaria pidätettiin virantoimituksesta, koska heillä uskotaan olevan yhteyksiä Yhdysvalloissa maanpaossa elävään uskonoppineeseen Fethullah Güleniin, kertoi uutissivusto Hürriet Daily News. 

Kaduilla yöllä mielenosoituksia 

Ihmisiä kerääntyi yöllä kaduille mielenosoituksiin epäonnistuneen sotilasvallankaappauksen jälkeen. Väkijoukkoja oli liikkeellä erityisesti suurissa kaupungeissa.

Istanbulissa tuhannet presidentti Recep Tayyip Erdoganin kannattajat juhlivat kaduilla yöllä, kertoi kaupunkiin illalla saapunut STT:n toimittaja.

– Satoja ihmisiä oli kerääntynyt osoittamaan mieltään Erdoganin puolesta. Mielenosoittajat huusivat AKP-myönteisiä iskulauseita ja heiluttivat Turkin lippuja.

Istanbulissa oli AKP:n kannattajien lisäksi kuitenkin varsin vähän ihmisiä liikkeellä normaaliin lauantai-iltaan verrattuna.

 

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.