Mainos

Vallanpitäjät voitolla Sri Lankan vaaleissa

Sri Lankan eilisten parlamnettivaalien tuloksia lasketaan parhaillaan. Eniten on tähän mennessä saanut ääniä hallitseva Kansan liitto -puolue.


Sri Lankan vaaliviranomaisten mukaan Kansan liitto oli voittanut melkein 60 äänestysalueella, kun äänet oli saatu laskettua yhteensä 83 alueella. Kaikkiaan äänestysalueita on 168.

Presidentti Chandrika Kumaratungan Kansan liitto -puolueen ja pääoppositiopuolue Yhdistyneen kansallispuolueen välille odotettiin etukäteen tiukkaa taistoa parlamenttipaikoista. Kumaratungan päävaaliteemana on ollut saada sisällissota loppumaan. Vuodesta 1983 asti käynnissä olleessa sodassa on saanut surmansa yli 60 000 ihmistä.

Sri lankan valtiollisen radion mukaan 70 prosenttia maan 12 miljoonasta äänioikeutetusta äänesti vaaleissa.
Vaaleja on käyty väkivallan varjossa ja vaalitarkkailijat ehtivätkin eilen vaatia vaalituloksen mitätöintiä.
(MTV3-Reuters-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.