Mainos

Valta vaihtuu Meksikossa 71 vuoden jälkeen

Valta on vaihtumassa Meksikossa. Maata vuodesta 1929 hallinneen PRI-puolueen ehdokas Francisco Labastida on hävinnyt presidentinvaalit, ja voittajaksi on noussut konservatiivisen oppositiopuolue PANin ehdokas Vicente Fox.

Viralliset tulokset ilmoitettiin myöhään eilen paikallista aikaa, ja niiden mukaan keskustaoikeistolainen Fox on valittu presidentiksi selkeällä marginaalilla. Presidentti Ernesto Zedillo, jonka kausi päättyy joulukuussa, onnitteli Foxia voitosta. Foxin ennustetaan saavan lopullisissa tuloksissa reilut 40 prosenttia äänistä, ja Labastidan runsaat 35. Viranomaisten mukaan äänestysprosentti ylitti 75 prosenttia, mikä on harvinaisen korkea luku Meksikossa.

Analyytikoiden mukaan suuri äänestysinnostus on hyödyttänyt Foxia. Labastida on tunnustanut tappionsa, ja toivoi kaikkien kunnioittavan kansan päätöstä. Meksikolaiset ovat suhtautuneet ensimmäisiin tietoihin vallan vaihtumisesta juhlien, mutta myös peläten: PRI on hallinnut niin pitkään, että kaikki muu on tuntematonta ja siksi epävarmaa. Institutionaalinen Vallankumouspuolue on maailman pisimpään yhtäjaksoisesti vallassa ollut puolue.

Oppositiolle menestystä muissakin vaaleissa

Eilen äänestäjät valitsivat myös uuden 500-jäsenisen kongressin, 128 senaattoria ja kolme kuvernööriä sekä uuden kaupunginjohtajan Mexico Cityyn. Ensimmäisissä tuloksissa PAN-puolueen ja vihreiden koalitio näyttäisi saavan enemmistön kongressin molemmissa huoneissa. Se on alustavien tulosten mukaan saamassa noin 42 prosenttia äänistä kussakin PRI:n noin 32:ta vastaan. Meksikon vaalijärjestelmässä enemmistö parlamentissa vaatii reilut 42 prosenttia äänistä.

Televisa-yhtiön lähettämien ovensuukyselyiden mukaan vasemmistolaisen Demokraattisen vallankumouspuolueen (PRD) Andres Lopez Obradorin odotetaan pysyvän vallassa Mexico Cityssä. Obrador näyttäisi saavan äänistä 40 prosenttia. Ovensuukyselyiden mukaan konservatiivinen PAN-puolue näyttää voittavan kuvernöörin vaalit ainakin kahdessa Meksikon osavaltiossa Guanajuatossa ja Moreloksessa.
(STT-AFP-Reuters-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.