Mainos

Valtava jäälautta ajelehtii lähelle Australiaa

Etelämantereesta irronnut jäälautta ajelehtii kohti Uutta-Seelantia. Australian lähellä havaitun lautan pituus on noin 700 metriä ja paksuus 350 metriä.

- En ole koskaan nähnyt mitään tällaista. Kun katsoo horisonttiin, näkyy vain jääsaarta, kuvaili biologi Dean Miller.

Asiantuntijat arvioivat, että lautta voi hajota kymmeniin paloihin matkallaan Uuden-Seelannin rannikolle. Valtavat lohkareet saattavat olla vaarallisia laivoille.

Lautan uskotaan lohjenneen Etelämantereesta jo yhdeksän vuotta sitten. Ilmastonmuutoksen epäillään tuovan merille lisää suuria jäänkappaleita.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.