Mainos

Veljeskolmikkoa epäillään Pariisin terroriteosta – pääjehu Syyriassa asuva belgialainen?

Pariisin terrori-isku on käynnistänyt kansainvälisen terroristijahdin. Pidätyksiä on tehty ainakin Belgiassa ja Ranskassa. Tuoreimman tiedon mukaan Syyriassa asuvaa belgialaista epäillään iskujen tilaamisesta. MTV Uutiset listasi sen, mitä pidätetyistä tähän mennessä tiedämme. 

Abdelhamid Abaaoud, epäilty pääsuunnittelija

Belgialaisen, Syyriassa oleskelevan Abdelhamid Abaaoudin epäillään antaneen käskyn Pariisin iskuihin.

Näin iskut tapahtuivat

Pariisissa tehtiin perjantai-iltana ja lauantain vastaisena yönä kuusi erillistä terrori-iskua. Ne alkoivat pian iltayhdeksän jälkeen paikallista aikaa.

-Stade de France -jalkapallostadionin liepeillä kolme itsemurhapommittajaa laukaisee räjähdevyönsä Ranska-Saksa-ottelun aikana. Yksi sivullinen saa surmansa ensimmäisessä räjähdyksessä.

-Le Petit Cambodge -ravintolaa ja Le Carillon -baaria kohti ammutaan. Niiden terasseilla kuolee 15 ja haavoittuu 10 vakavasti ihmistä.

-A la Bonne Biere -baarin edessä tulitetaan. Viisi ihmistä kuolee ja seitsemän haavoittuu.

-La Belle Equipe -baarissa ammutaan. 19 ihmistä kuolee ja 9 haavoittuu.

-Voltaire-bulevardilla hyökkääjä räjäyttää itsensä kahvilassa. Yksi toinen ihminen haavoittuu vakavasti.

-Bataclan-konserttisalissa hyökkääjät ampuvat ihmisiä ja ottavat panttivankeja. Ainakin 89 ihmistä saa surmansa ja monet haavoittuvat. Poliisi tekee rynnäkön konserttisaliin. Hyökkääjiä on neljä, kaikki kuolevat.  

Uutistoimisto AP:n ja ranskalaislehti Liberationin tietojen mukaan Abaaoud oli elokuussa Ranskassa epäonnistuneen junahyökkäyksen taustalla.

RTL-radion mukaan 27-vuotias Abaaoud on Molenbeekin lähiöstä Brysselistä, josta moni muukin epäilty on. Maahanmuuttajavaltaista Molenbeekin lähiötä on kutsuttu Euroopan "jihadistikeskukseksi".

Uutistoimisto Reutersin tutkintaa lähellä olevan lähteen mukaan Abaaoud on paras johtolanka henkilöstä, joka olisi Pariisin teon takana.

– Vaikuttaa, että hän olisi aivot usean Euroopassa suunnitellun hyökkäyksen takana, lähde kertoo reutersin haastattelussa.

Viranomaiset eivät kuitenkaan vahvista Abaaoudin olevan hyökkäysten takana.

– Nämä ovat huhuja. Asiaa ei ole varmistettu emmekä kommentoi asiaa, Brysselin syyttäjä Eric Van Der Sypt kertoo.

Salah Abdeslam, 26 vuotta

Epäillyistä tekijöistä etsityin oli iskuun sekaantuneeseen veljeskolmikkoon kuuluva Salah Abdeslam, 26, jota epäillään iskujen logistiikan järjestämisestä. Paikallinen kanava RTL uutsoi maanantaina Abdeslamin pidätetyn Belgian Brysselissä, mutta tieto todettiin pian virheelliseksi. 

Abdeslam oli muun muassa vuokrannut Volkswagen Polo -henkilöauton, joka löydettiin myöhemmin läheltä yhtä iskupaikkaa. Salah on syntynyt Belgian Brysselissä vuonna 1989.

Poliisi tapasi Salahin jo lauantaina, kun hän oli matkalla kohti Belgiaa kahden muun henkilön kanssa. Poliisi kuitenkin päästi kolmikon menemään, sillä mitään epäilyttävää ei käynyt tarkastuksessa ilmi, eikä tieto Salahiin kohdistuvista epäilyistä ollut vielä tavoittanut poliisia.

Auto löydettiin myöhemmin hylättynä Brysselin läheltä.

Poliisi varoitti aiemmin, että Salah on vaarallinen eikä häntä saa lähestyä tavatessa.

Osallisuudesta iskuihin epäillään myös Salahin kahta veljeä, Mohammedia ja Ibrahimia.

Mohammed ja Ibrahim Abdeslam

Salah Abdesalamin veli Ibrahim Abdeslam, 31, sai surmansa Bulevard Voltairella lähellä Bataclan-konserttikeskusta. Hän kuoli tiettävästi itsemurhaiskussa, jossa haavoittui yksi sivullinen.

Belgiassa tehdyissä mittavissa pidätyksissä on pidätettiin myös Salahin toinen veli Mohammed Abdeslam. Hänet kuitenkin vapautettiin maanantaina eikä häntä syytetä rikoksista.

Bilal Hadfi, 20 vuotta

Loput nimetyistä epäillyistä ovat kuolleet iskussa.

Heistä on tunnistettu muun muassa belgialainen Bilal Hadfi. Hadfi oli vain 20-vuotias, mutta hänen epäillään osallistuneen taisteluihin Syyriassa. Hän räjäytti itsensä stadionin iskussa.

"Ahmad Al Mohammad"

Toinen tunnistettu urheilustadionilla itsemurhapommittaja kantoi Syyrian passia, jossa hänen nimekseen kerrottu Ahmad Al Mohammad, ikä 25 vuotta.

Passin aitoutta ei ole vielä varmistettu.

Poliisi tunnisti miehen sormenjäljistä, jotka kertovat hänen tulleen Kreikkaan turvapaikanhakijana. Kreikassa rekisteröitäessä otetut sormenjäljet täsmäävät itsemurhapommittajan sormenjälkiin.

Ismael Omar Mostefai

Bataclan-konserttisalin 89 henkeä vieneen iskun tekijöistä on tunnistettu Ismael Omar Mostefai, 26, joka kuoli hyökkäyksessä.

Mostefai oli Ranskan kansalainen ja hänellä oli kotoisin Pariisin lähiöstä. Hänellä oli myös rikosrekisteri.

Mostefain uskotaan radikalisoituneen vuonna 2010, mutta häntä ei ole aiemmin syytetty terrorismista. Mostefai eli ranskalaisessa Chartresin kaupungissa vuoteen 2012 asti. 

Samy Amimour

Uusimpia epäiltyjä on konserttisali-iskuun osallistunut 28-vuotias Samy Amimour. Hänkin oli tiettävästi syntyjään ranskalainen.

Amimour oli terrorisminvastaisen poliisin tutkinnassa, koska oli yrittänyt matkustaa aikaisemmin Jemeniin.

Hän on ollut kadoksissa vuodesta 2013 asti ja häntä on etsitty kansainvälisellä etsintäkuulutuksella.

Korjaus: 16.11.2015 kello 13.21: Salah Abdeslamia ei pidätetty maanantain, kuten aiemmin väitettiin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.