Mainos

Venäjä pommitti jälleen Groznyia

Venäläiskoneet ovat pommittivat Tshetshenian pääkaupunkia Groznyia viidettä päivää. Tshetshenian presidentin
kanslia kertoo, että iskuissa on kuollut ainakin 50 ihmistä. Mashadov pyysi pikaista tapaamista presidentti Boris Jeltsinin kanssa. Venäjän pääministeri
kuitenkin ilmoitti, että tapaaminen järjestetään vasta sitten, kun se sopii Jeltsinille ja kun siitä on etua Venäjälle.

Pohjois-Ossetiassa oleva venäläiskenraali kertoi uutistoimisto AFP:lle, että laaja maahyökkäys Tshetsheniaan alkaa alustavien suunnitelmien mukaan 10. lokakuuta. Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan maanantaisten iskujen kohteina olivat teollisuuslaitokset, mm. öljynjalostamot Groznyissa. Öljynjalostamoalueella syttyi tulipalo. Myös Groznyin lähellä sijaitseva kylä sai osuman, jossa tuhoutui useita taloja.

Venäjä aloitti Groznyin pommitukset viime viikolla ensi kertaa sitten Tshetshenian sodan vuosina 1994-96. Venäjä sanoo, että sen tavoitteena on lopettaa muslimisissien toiminta. Venäjä arvioi heidän piileskelevän Tshetsheniassa. Sieltä käsin sissit ovat venäläisarvioiden mukaan soluttautuneet taistelemaan Dagestaniin ja järjestämään pommi-iskuja Venäjän kaupunkeihin. Venäjän pääministeri Vladimir Putin sanoi maanantaina olevansa valmis neuvottelemaan Mashadovin kanssa, mutta tietyin ehdoin. Putin vaatii Mashadovia tuomitsemaan kansainvälisen terrorismin ja ilmaisemaan osanottonsa Venäjän kaupunkien siviiliuhrien omaisille, kertoi uutistoimisto Itar-Tass.

Rajoille keskitetty joukkoja

Tshetsenia

Venäjä on siirtänyt noin 50 000 sotilasta Tshetshenian rajojen tuntumaan. Venäläinen NTV-televisio kertoi, että Venäjän 99. divisioona siirtää panssarivaunuja rajalle varotoimena. Venäjän puolustusministeri Igor Sergejev sanoi eilen, että maaoperaatioista on useita vaihtoehtoja ja että niiden toteutuminen riippuu tilanteen kehityksestä.

Venäjän presidentti Boris Jeltsin neuvotteli tänään pääministeri Vladimir Putinin kanssa kriisistä. NTV-televisio kertoi, että 2000 sissiä on kuollut Venäjän ilmaiskuissa. Televisio ei kertonut, mistä se oli saanut tiedon.

Kymmeniätuhansia tshetsheenipakolaisia oli maanantaina odottamassa Ingushian vastaisella rajalla pääsyä läntiseen naapuritasavaltaan. Ingushian viranomaiset luonnehtivat tilannetta katastrofaaliseksi, kertoi NTV-televisio. Ingushian puolelle on päässyt ainakin tuhat pakolaista.
(STT-Reuters-AFP-DPA-Itar-Tass)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.