Mainos

Venäjä suostui Etyjin tarkkailijoiden lähettämiseen Ukrainaan

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin mukaan Venäjä suostuu siihen, että järjestö lähettää tarkkailijoita Ukrainaan. Järjestön mukaan tarkkailijat pääsisivät myös Krimille.

– Tämä on selvästi positiivista kehitystä, todellakin, sanoo Sveitsin Etyj-lähettiläs Thomas Greminger.

Gremingerin ilo voi kuitenkin olla ennenaikaista, sillä tarkkailijoiden lähettäminen vaatii, että järjestön kaikki 57 maata ovat asiasta yhtä mieltä. Venäjän diplomaatit kertoivat, etteivät olleet saaneet Moskovasta vielä ohjeita hyväksyä tarkkailijoiden lähettämistä.

Sveitsi, joka on järjestön tämänhetkinen puheenjohtaja, on ehdottanut että Ukrainaan lähetettäisiin satakunta tarkkailijaa. 

Saksan johto höykytti Venäjää 

Saksan johto puolestaan ampui täyslaidallisen kohti Venäjää, kun sekä liittokansleri, varaliittokansleri että ulkoministeri vaativat suurvaltaa tekemään täyskäännöksen Ukrainan politiikassaan tai kärsimään seuraukset.

Liitokansleri Angela Merkelin mukaan Venäjää uhkaa katastrofi, mikäli se jatkaa valitsemallaan kurssilla.

– Se aiheuttaisi valtavaa vahinkoa Venäjälle niin taloudellisesti kuin poliittisestikin, Merkel sanoi puhuessaan liittopäivillä.

Merkelin varamies, varaliittokansleri Sigmar Gabriel puolestaan vakuutti, että Euroopan paluu kylmän sodan päiviin on täysin Venäjän presidentin Vladimir Putinin käsissä. Varaliittokanslerin mukaan sama mies on vastuussa myös mahdollisista lisäpakotteista, jos Krimillä järjestetään viikonloppuna kansanäänestys liittymisestä Venäjään.

Trion täydensi Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier, jonka mukaan Venäjä on tyrmännyt Euroopan maiden kaikki yritykset liennyttää Krimin tilannetta, joten jatkotoimet ovat sen oma vika.

EU:n parlamentti hyväksyi niin ikään torstaina päätöslauselman, jossa unionia kehotetaan harkitsemaan muun muassa aseiden vientikieltoa Venäjälle ja Ukrainaan kohdistuvista toimista vastuussa olevien venäläisten tilien jäädyttämistä. Päätöslauselma ei sido unionia.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.