Mainos

Sevastopolkin päätti liittyä Venäjään

Krimillä sijaitseva Sevastopolin kaupunki on päättänyt liittyä osaksi Venäjää. Kaupunginvaltuusto äänesti asiasta myöhään eilen illalla. Päätöksen kerrottiin astuvan voimaan välittömästi.

Sevastopolissa sijaitsee Venäjän Mustanmeren laivaston tukikohta. Kaupunki on ollut hallinnollisesti erillään muusta Krimin niemimaasta.

Krimin aluehallinnon mukaan kansanäänestys alueen liittymisestä Venäjään pidetään reilun viikon kuluttua.

Venäjä tukee pyrkimyksiä

Venäjän parlamentti tukee Krimin pyrkimyksiä irtautua Ukrainasta. Duuman puhemiehen mukaan parlamentti aikoo tukea krimiläisten valintaa asiaa koskevassa kansanäänestyksessä.

Krimin niemimaan aluehallinto ilmoitti eilen aikaistavansa Venäjään liittymistä koskevaa kansanäänestystä tämän kuun puoliväliin. Ukraina ja länsimaat ovat tuominneet kansanäänestyksen laittomaksi.

Obama: Krimin kansanäänestys kansainvälisen lain vastainen 

Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman mukaan kansanäänestys Krimin tulevaisuudesta rikkoisi kansainvälistä lakia. Lisäksi se vahingoittaisi Ukrainan suvereeniutta, Obama huomautti.

Presidentti myös sanoi, että kansainväliset tarkkailijat pitäisi päästää Krimille.

Obama pyysi kongressin tukea sille, että Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) kykenisi lainoittamaan Ukrainaa.

Ministeri: Kiovan levottomuuksissa kuoli 100 

Kiovan levottomuuksissa kuolleiden määrä on noussut sataan, kertoo Kyiv Post -lehti Ukrainan terveysministeriä lainaten. Kuolonuhrien määrä on laskettu marraskuusta, jolloin mellakat Ukrainan pääkaupungissa alkoivat.

Helmikuun puolivälin jälkeen levottomuuksissa on loukkaantunut yli tuhat ihmistä. Heistä yli 200 oli tänä aamuna terveysministerin mukaan edelleen sairaalassa. Viimeisen vuorokaudenkin aikana kymmenet ovat hakeneet lääketieteellistä hoitoa.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.