Mainos

Venäjä tutkii uudelleen Hodorkovskin tuomiot

Venäjän korkein oikeus aikoo käydä uudelleen läpi viime viikolla armahdetun Mihail Hodorkovskin tuomiot. Venäjän johtoa arvostellut öljymiljardööri tuomittiin vuosina 2005 ja 2010 yhteensä 11 vuodeksi vankeuteen.

Muun muassa kavalluksesta ja maksamattomista veroista määrättyjä vankeustuomiota on pidetty poliittisina.

Presidentti Vladimir Putin armahti Mihail Hodorkovskin kun tämän tuomiosta oli jäljellä enää kahdeksan kuukautta. Hodorkovski lensi vapauttamisensa jälkeen Saksaan.  

Hodorkovski sanoi pitävänsä korkeimman oikeuden päätöstä hyvänä ja toivoi sen auttavan hänen kanssaan tuomittua liikekumppania Platon Lebedeviä. Hodorkovski ei kuitenkaan aio palata kotimaahansa niin kauan kun tuomioistuimen määräys satojen miljoonien eurojen arvoisten verorästien takaisinmaksusta on yhä voimassa. 

Venäjän korkein oikeus ottaa tuomiot uuteen tarkasteluun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suosituksesta. Uusi käsittely kestää enintään kaksi kuukautta. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.