Mainos

Venäjä vastustaa sotatoimia Irakia vastaan

Venäjä varoitti maanantaina Yhdysvaltoja ryhtymästä sotilastoimiin Irakia vastaan. Maan ulkoministeriön antamassa lausunnossa sanottiin, ettei tällaisia toimenpiteitä voida mitenkään sallia.

-Irakin ongelma voidaan ratkaista vain poliittisin ja diplomaattisin keinoin ja YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmien pohjalta. Mitään muita vaihtoehtoja, etenkään sotilaallisia, ei voida missään tapauksessa hyväksyä, lausunnossa mainittiin.

Yhdysvallat on useasti uhannut iskeä Irakiin sotilaallisesti, jotta Saddam Hussein saataisiin syrjäytettyä vallasta. Viimeksi perjantaina New York Times kertoi, että suunnitteilla on massiivinen maalta, mereltä ja ilmasta tehtävä hyökkäys Irakiin.

Sotilastoimien todennäköisyys kasvoi viime viikolla, kun neuvottelut YK:n asetarkastajien paluusta Irakiin kariutuivat. Yhdysvallat on jo pitkään vaatinut, että Irakin on päästettävä tarkastajat takaisin maahan. Yhdysvallat epäilee Irakin kehittelevän salassa joukkotuhoaseita.

Venäjä puolestaan on yrittänyt ahkerasti saada aikaan neuvotteluratkaisua, jonka mukaan Irakin-vastaiset talouspakotteet puretaan, jos Irak sallii asetarkastajien palata maahan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.