Mainos

Venäjän duuman vaalit lähestyvät – Putinin puoluetta ei kampanjoidessa kritisoida

Syyskuun 18. päivä käytäviin duuman vaaleihin on jäljellä viikko ja puolueiden vaalikampanjoiden loppukiri käynnissä Venäjällä.

Duuman vaaleihin osallistuu yhteensä 14 puoluetta, mutta todellinen kilpailu käydään populistisen LDPR:n ja kommunistisen puolueen eli KPRF:n välillä. 

Kumpikin puolue kuuluu parlamentaariseen oppositioon, eli niillä oli edustajia edellisessä duumassa. Kommunistien ja LDPR:n lisäksi duumassa oli myös Oikeudenmukainen Venäjä, sekä tietysti valtapuolue Yhtenäinen Venäjä.

Venäläisen Carnegie-tutkimuskeskuksen politologit eivät odota suuria muutoksia puolueiden valta-asetelmiin. Mielipidemittauksia tekevän Levada-tutkimuskeskuksen kyselyistä kuitenkin ilmenee, että Yhtenäisen Venäjän kannatus on jyrkässä laskussa. Juuri valtapuolueisiin pettyneiden äänistä käydään kovinta kisaa.

Tehtaita, kouluja ja mielennostatusta

Kun pienet oppositiopuolueet järjestävät pieniä yleisötapahtumia ja kampanjoivat kaduilla, suurten puolueiden johtajat keskittyvät järjestämään näyttäviä tapahtumia televisiokameroita varten. Sekä kommunistien puheenjohtaja Gennadi Zjuganov että LDPR:n Vladimir Zhirinovski ovat syyskuun aikana vierailleet muun muassa erinäisillä kouluilla ja tehtailla valtion televisiokanavien seuratessa tiiviisti mukana.

Kampanjoidessaan puolueet yrittävät nyt erottautua Yhtenäisestä Venäjästä selkeästi, mutta välttelevät samalla suoraa kritiikkiä. 

Esimerkiksi MTV:n kysymykseen valtapuolueen suurimmista virheistä edellisen duuman aikana Vladimir Zhirinovski vastasi leipätehtaalla kampanjoidessaan, ettei Yhtenäinen Venäjä kerro tarpeeksi tekemisistään.

– He ovat esimerkiksi korottaneet eläkkeet oikein korkealle tasolle, mutta heidän olisi vielä pitänyt kertoa siitä! Niin neuvostohallitsijat tekivät.

Ulkopolitiikka ja talous aiheina

Sekä LDPR että kommunistit puhuvat vaalitilaisuuksissaan paljon taloudesta sekä ulkopolitiikasta. Populistisen LDPR:n vaalitilaisuuksissa yksi pääaiheista on terrorismi, kun taas kommunistit ovat järjestäneet Itä-Ukrainaa esiin nostavia vaalitilaisuuksia.

Kommunistien Gennadi Zjuganov uskoo neuvostonostalgian antavan yhä syyn äänestää kommunisteja.

– Kommunistit puolustivat maata tiukasti. Ennen vuotta 1917 tsaarien Venäjä hävisi putkeen kolme sotaa. Sota on se, jossa mikä tahansa järjestelmä testataan, Zjuganov sanoi vieraillessaan koululla syyskuun ensimmäisenä päivänä.

Mitä talouteen tulee, kumpikin puolue kutkuttelee äänestäjien neuvostonostalgiaa. Kommunistien ohella myös LDPR haluaisi lisätä valtion kontrollia esimerkiksi alkoholin, tupakan ja sokerin valmistuksessa.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.