Mainos

Venäjän vangitseman virolaispoliisin tilanne mutkistuu - luopui asianajajistaan

Venäjän vangitsema virolainen poliisi Eston Kohver on Viron ulkoministeriön mukaan luopunut Viron nimittämistä kahdesta puolustusasianajajasta. Nyt hänen oikeuksiaan valvovat Venäjän nimittämät puolustajat.

Viron ulkoministeri Urmas Paet sanoo Postimees-lehden mukaan, että Kohveria on mitä ilmeisemmin painostettu. Paet on pahoillaan Kohverin päätöksestä.

– Jokainen ymmärtää, että hän on vuorokauden ympäri sellaisessa ympäristössä, jossa häntä voidaan painostaa, ulkoministeri sanoo.

– Edelleenkään Eston Kohverin kanssa eivät ole yhteydessä muut kuin jutun tutkijat ja FSB, Paet sanoo lehdelle.

Samalla hän sanoo tekevänsä jatkuvasti kaikkensa, että Kohver voisi tavata uudellen Viron konsulin.

Kohver pidätettiin Viron ja Venäjän rajalla 5. syyskuuta. Maat käyvät kädenvääntöä mm. siitä otettiinko virolainen kiinni Venäjän vai Viron puolella rajaa. Viro on sanoo Kohverin tapausta kansainvälisiä lakeja rikkovaksi kaappaukseksi. Venäjä on toista mieltä.

Venäjä syyttää Eston Kohveria vakoilusta. Vakoilusta voi saada Venäjällä 10-20 vuotta vankeutta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.