Mainos

Venäjän viranomaiset epäilevät Hodorkovskia palkkamurhan tilaamisesta

Öljy-yhtiö Jukosin entistä toimitusjohtajaa Mihail Hodorkovskia epäillään palkkamurhan tilaamisesta, kertoivat Venäjän viranomaiset tiistaina. Kyseessä on vuonna 1998 tapahtunut siperialaiskaupungin pormestarin Vladimir Petukhovin murha.

Petukhov oli ennen kuolemaansa kritisoinut voimakkaasti Jukosin veroepäselvyyksiä. Murhasta tuomittiin Jukosin turvallisuuspäällikkö.

– Hodorkovski on tietojemme perusteella saattanut tilata tämän murhan ja koko joukon muitakin vakavia rikoksia, perusteli tutkimuksia johtava Vladimir Markin.

Hodorkovskin asianajajan mukaan Markinin tiedot "ovat puhdasta fantasiaa".

Nykyisin Sveitsissä asuva Hodorkovski vietti kymmenen vuotta vankilassa tuomittuna muun muassa petoksesta. Hodorkovskin kannattajien mukaan tuomio oli poliittinen 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.