Mainos

Venäläiset eivät luota rahojaan pankkien haltuun

Venäläisillä on nykyään varastoituna 75-80 miljardia dollaria (euroa) patjan alla, kertoi Venäjän arvopaperimarkkinoita valvovan liittovaltion komission johtaja Igor Kostikov tänään.

Kostikovin mukaan venäläiset pitävät rahojaan mieluummin patjan alla kuin tallettavat ne pankkeihin, joihin ei luoteta. Valtion talouspolitiikkakaan ei nauti kansalaisten luottamusta.

Kostikov kertoi kuitenkin, että rahaa on viime aikoina alkanut pikku hiljaa virrata Venäjän orastaville arvopaperimarkkinoille sijoitusrahastojen kautta samalla, kun luottamus yritysten hallintoon hiljalleen paranee.
-Uusimpien arvioidemme mukaan 75-80 miljardia dollaria on niin sanotusti sullottu patjan alle, Kostikov kertoi joukolle länsimaisia toimittajia Moskovassa.

Rahoja on kuitenkin virrannut sijoitusrahastoihin toukokuusta lähtien.

-Yhä useammat venäläiset ovat alkaneet sijoittaa, Kostikov sanoi. Kostikovin esittelemät luvut tarkoittavat, että Venäjällä on kierrossa - tai piilotettuna - enemmän dollarin seteleitä kuin Yhdysvalloissa. Syynä on ennen kaikkea se, että venäläiset ovat suhtautuneet epäluuloisesti omaan kansalliseen valuuttaansa ruplaan, joka on kokenut useita devalvaatioita. Myös muutamat pankit ovat romahtaneet.

Venäjän liike-elämässä myönteisiä muutoksia

Venäjän talous pärjäsi viime vuonna erityisen hyvin verrattuna muihin kehittyviin talouksiin öljy- ja kaasujättien voittoisien tulosten takia. Öljyn hinta on kuitenkin viime vuodesta alentunut. Venäjän pörssikurssit pysyttelivät korkealla vielä heinäkuuhun saakka, jolloin nekin aloittivat syöksykierteen New Yorkin ja Euroopan pörssien tapaan.

Venäjän pörssien RTS-indeksi vajosi eilen 316 pisteeseen, alhaisimmalle tasolleen viiteen kuukauteen. Kostikovin mukaan syynä on joidenkin amerikkalaissijoittajien vetäytyminen pörsseistä.

Tappioiden sijaan Kostikov korosti Venäjän lainsäädännössä viime aikoina tapahtuneita liike-elämän kannalta myönteisiä muutoksia. Esimerkkinä uudistuksista Kostikov mainitsi yrityshallinnon uudet eettiset säännöt. Sisäpiirikaupat jäävät kuitenkin edelleen niiden ulkopuolelle.

-Sisäpiirikaupankäynti on edelleen ongelma. Joidenkin rahastojen johtajat, mukana on myös ulkomaalaisia, käyttävät sisäpiirin tietoja. Emme pidä siitä ... mutta olemme kykenemättömiä lopettamaankaan sitä, Kostikov sanoi.

Tällä viikolla julkaistu mielipidemittaus nosti yllättäen ruplan maan luotettavimmaksi valuutaksi. Vastaajista 37 prosenttia aikoo pitää säästönsä ruplina, kun taas 35 prosenttia luottaa taalaan.

Venäläisten arvopapereiden arvellaan olevan toipumassa, osittain siksi, että maalta puuttuu edelleen toimiva pankkisektori eikä yrityksillä ole nopean rahoituksen järjestämiseksi juuri muuta vaihtoehtoa kuin osakeanti.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.