Mainos

Venäläistroolarin upotti ehkä ylilastaus - ainakin 56 ihmistä kuoli

Aamulla uponnut venäläistroolari vei mennessään merenpohjaan ainakin 56 ihmistä. Turma sattui läntisellä Tyynellämerellä lähellä Kamtshatkan niemimaata.

Paikalliset viranomaiset epäilevät, että uppoamisen syy oli ylilastaus, joka vaikutti aluksen tasapainoon. Teoriaa tukee se, että uppoaminen tapahtui nopeasti ja odottamatta. Alus oli myös rekisteröity ja teknisesti kunnossa.

Uutistoimisto AFP muistuttaa, että huolimattomuudesta ja sääntöjen rikkomisesta johtuvat tie-, ilma- ja merionnettomuudet ovat Venäjällä yleisiä.

Uutistoimisto Tassin mukaan troolari upposi, kun ajelehtiva jäälautta repi reiän sen kylkeen. Uutistoimiston haastatteleman paikallisen hätätilaministeriön edustajan mukaan alus ei lähettänyt hätäsignaalia ennen uppoamistaan.

Toistaiseksi merestä on löydetty 63 eloonjäänyttä. 13 ihmisen kohtalosta ei ole vielä tietoa. Onnettomuuspaikalla etsintätehtävissä on kymmeniä kalastusaluksia. Loukkaantuneet viedään sairaalahoitoon Magadanin kaupunkiin Venäjän Kaukoitään.

Troolarissa oli 132 hengen miehistö.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.