Mainos

Veneenpito liian kallista? Anna virran viedä!

USA:n rannikoille on hylätty lukuisia purje-, moottori- ja asuntoveneitä. Niiden omistajilla ei enää ole varaa pitää niitä, joten he päästävät veneensä yksinkertaisesti ajelehtimaan merelle, kertoo New York Timesiä lainaava E24-sivusto.

Omistajat hiovat pois veneen nimen ja rekisterinumeron, jottei venettä voida jäljittää. Sen jälkeen se hylätään rannalle, ulkomerelle tai jonkin sataman lähelle.

Kolarit holtittomina ajelehtivien veneiden kanssa ovat kasvava riski. Veneet ajavat myös jossain vaiheessa karille tai uppoavat.

Käytettyjen veneiden markkinat ovat ylikuormittuneet, kun veneistä halutaan päästä eroon, mutta ostajia ei löydy.

Osa yrittää myös vaatia vakuutuskorvauksia. Esimerkiksi omistaja, joka ei saanut venettään kaupaksi, porasi pohjaan kaksi reikää ja antoi sen upota. Sen jälkeen hän marssi vakuutusyhtiöön ja vaati korvauksia ”onnettomuudesta”. Petosyritys kuitenkin paljastui.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.