Mainos

Venezuelan presidentti: Ei kansanäänestystä ennen ensi vuotta

Venezuelassa ei järjestetä kansanäänestystä presidentin ja hallituksen asemasta ennen ensi vuotta, sanoo maan presidentti Nicolas Maduro.

Kansanäänestystä on vaatinut Venezuelan oppositio, jolla on kansanedustajien enemmistö parlamentissa. Hallitus on hidastanut kansanäänestystä vaativan kansalaisaloitteen etenemistä monin tavoin.

Maduron mukaan oppositio on esittänyt vaatimuksensa kansanäänestyksestä liian myöhään, jotta sitä voitaisiin asianmukaisesti käsitellä.

– Jos he haluavat hakea kansanäänestystä tänä vuonna, olisi vaatimus pitänyt jättää tammikuun 11. päivään mennessä, jotta aikaa kaikkiin lain vaatimiin toimiin olisi ollut, Maduro sanoi puoluetilaisuudessa.

Oppositio jätti vaatimuksensa toukokuun 2. päivä. Se haluaisi pitää kansanäänestyksen loka-marraskuussa.

Maduro syyttää oppositiota vilpistä

Maduro sanoi lauantaina, että hallitus aikoo vaatia Venezuelan korkeimmalta oikeudelta kansanäänestysvaatimuksen mitätöimistä.

Kansanäänestystä varten kerätyt allekirjoitukset on Maduron mukaan saatu kasaan käyttämällä vilppiä. Hän väittää, että allekirjoittaneiden joukossa on 11 000 kuollutta ihmistä ja 2000 vankia. 

Opposition kansanäänestyksen puolesta keräämistä yli 1,3 miljoonasta allekirjoituksesta mitätöitiin kansallisessa vaalikomiteassa perjantaina 600 000. BBC:n mukaan oppositiojohto kuvailee mitätöimistä provokaatioksi.

Loputkin allekirjoitukset pitää vaalikomitean mukaan varmentaa sormenjälkiskannauksin, ennen kuin ne voidaan vahvistaa.

Jotta kansanäänestyksellä saataisiin aikaan uudet vaalit, tulisi se järjestää viimeistään ennen tammikuun kymmenettä päivää. Muutoin valta siirtyisi vain presidentiltä tälle uskolliselle varapresidentille siinä tapauksessa, että kansa äänestäisi presidenttiä vastaan.

Venezuela kamppailee vaikeassa talouskriisissä, mikä on lisännyt kansan turhautumista nykyhallintoon. Maassa on pulaa ruuasta, lääkkeistä ja sähköstä. Kaduilla on ryöstelty ja järjestetty mielenosoituksia, joista osa on äitynyt väkivaltaisiksi.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.