Mainos

Ventovieraat tervehtivät sitkeästi brittimiestä – syy selvisi lopulta bussimatkalla

Kun 69-vuotias eläkkeellä oleva pappi Neil Richardson muutti Braintreen kaupunkiin Essexissä kohtasi hän erikoisen ongelman: tuiki tuntemattomat tulivat tervehtimään miestä tuon tuostakin. Ja kutsuivat häntä Johniksi. 

Eräälläkin kerralla Richardson oli mennyt ravintolaan, jossa häntä oli tervehditty: ”Hei, John.” Richardson yritti selittää tervehtijälle, että tämä on erehtynyt henkilöstä.

– Sinä olet John Jamison, etkö olekin, Richardsonille oli ihmetelty.

Mies joutui näyttämään ajokorttinsa todistaakseen, ettei näin ole.

Richardson ei ajatellut asiasta sen kummempaa, kunnes eräällä bussimatkalla asia valkeni kertaheitolla.

Richardson tapasi nimittäin bussissa 74-vuotiaan miehen, joka oli kuin hänen kaksoisolentonsa. 

Paljastui, että miehet asuivat kaupungissa vain muutaman kilometrin päässä toisistaan, mutta eivät olleet koskaan aiemmin törmänneet toisiinsa. Tapauksesta kertoo brittilehti Telegraph.

Eikä siinä vielä kaikki

Kohtaamisen aikana selvisi, että miehillä oli hämmästyttävän paljon muutakin yhteistä.

Nuorempana miehet olivat opiskelleet samassa koulussa Chelseassa 60-luvulla – mutta eivät olleet tavanneet toisiaan myöskään tuolloin.

Myöhemmin molemmat olivat työskennelleet uskonnonopettajina. Jamison eteni urallaan rehtoriksi, Richardson opiskeli itsensä puolestaan papiksi.

Kun miehet tapasivat toisensa myöhemmin vielä lounaalla, paljastui että miehillä oli tili tismalleen samassa pankissa.

– Se oli ällistyttävä hetki, kun laskimme pankkikortit pöytään, olisimme miltei voineet sanoa, että jopas napsahti, Richadson kommentoi.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.