Mainos

Verenluovutus paljasti naiselle karmean totuuden – oli vaihtunut synnytyssairaalassa

25-vuotiaalle naiselle selvisi, että hän oli vaihtunut toisen vauvan kanssa hänen mentyään luovuttamaan verta. Naiselle kerrottiin, ettei hänen ”äitinsä” ollut hänelle mitään sukua, brittilehti The Independet uutisoi.

Grazista, Itävallasta kotoisin oleva nainen ja hänen perheensä syyttävät nyt sairaalaa, jossa nainen syntyi vuonna 1990. Vauvan vaihtuminen paljastui naisen mentyä luovuttamaan verta, kun hänelle kerrottiin hänen veriryhmänsä olevan eri kuin hänen vanhemmillaan.

Tämä todisti, ettei nainen voinut olla sukua vanhemmilleen. Myöhemmin asia varmistettiin vielä DNA-testeillä.

Kleine Zeitung -lehden mukaan kaksi vauvaa olivat menneet sekaisin vuonna 1990 lokakuun 15. ja marraskuun 20. päivän välillä vuonna.

Nyt kaikki tuona aikavälinä Granzin yliopistollisessa sairaalassa syntyneet 200 naista on kutsuttu tekemään vapaaehtoinen DNA-testi, jotta saataisiin selville, kenen kanssa verenluovutukseen mennyt nainen on mennyt sekaisin.

Tähän mennessä vapaaehtoisia testattavia ei kuitenkaan ole ollut jonoksi asti, vaan vasta neljä ihmistä on ilmoittautunut vapaaehtoiseksi.

Synnytyssairaala itse väittää, että ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita siitä, että sen henkilökunta olisi tehnyt jonkinlaisen virheen.

– Teemme kaikkemme kyseisen perheen kanssa, jotta saisimme tapauksen ratkaistua, sairaalan johtaja Gebhard Falzberger sanoi.

– Jos pystytään todistamaan, että tapaus oli meidän vikamme, haluan pyytää anteeksi kaikilta tapauksen osapuolilta sairaalan puolesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.