Mainos

VIDEO: Ihmiset selvisivät kuin ihmeen kaupalla hullun näköisestä onnettomuudesta

Xiangzhoun maakunnassa Lounais-Kiinassa koettiin alkuviikosta kauhunhetkiä, kun kaksi skootteria törmäsi pahannäköisesti maantiellä.

Onnettomuus tallentui valvontakameralle. Videolla näkyy, miten skootteria ajava nainen pysähtyy odottamaan, että autot menevät hänen ohitseen ennen kääntymistä vasemmalle.

Autojonon mentyä hän kääntää ajoneuvon, mutta ei ehdi toisen skootterin alta pois, vaan mopot törmäävät rajusti toisiinsa.

Molemmissa mopoissa oli kaksi matkustajaa, jotka selvisivät kovasta tällistä hengissä.

– Pysähdyin odottamaan, että auto menisi ohi. Katsoin, että toinen skootteri olisi vielä kaukana, joten lähdin kääntymään, skootteria ajanut Lu-niminen nainen kertoi jälkikäteen.

– Edellä mennyt auto ei ollut kaukana minusta. Joten oletin, että hän väistäisi minuakin, koska oli väistänyt autoa. En kuvitellutkaan, että hän kääntäisi ajoneuvonsa yhtäkkiä keskelle tietä. Kun niin kävi, jarrutin ajattelematta sen enempää. Jarrutus kaatoi minut maahan, toisen skootterin kuljettaja, Ou-niminen mies totesi.

Lääkäreiden mukaan kaikkien matkustajien tila on vakaa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.