Mainos

VIDEO: Kuin maailmanlopun elokuvasta, mutta tämä tapahtui Nepalissa - Minne juoksisit?

Britannian yleisradioyhtiö BBC on julkaissut videon Nepalin maanjäristyksen ensihetkistä. BBC kertoo, että videon on kuvannut järistyksestä selvinnyt paikallinen.

Videolta välittyvä tilanne on kuin apokalyptisesta elokuvasta. Savua nousee vuoren rinteiltä, ihmiset juoksevat ja kirkuvat paniikissa kun ympärillä olevat rakennukset pamahtelevat järistyksen voimasta. 

Vajaa viikko sitten sattunut järistys oli 7.8 magnitudia. Kuolleiden määrä on noussut nyt yli viiteen tuhanteen. Nepalin pääministerin mukaan kuolleiden määrä voi kuitenkin vielä nousta jopa 10 000:een.

Koko videomateriaali löytyy BBC:n nettisivuilta.






Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.