Mainos

Video: Metroiskussa haavoittunut nainen: Ensin menin shokkiin, nyt haluan jatkaa elämääni

Brysselin metroiskussa haavoittunut uhri kertoo kokemuksistaan räjähdyksen aikana. Sandrine-niminen nainen haluaa pysyä tunnistamattomana. Hän sanoo RTBF-kanavan haastattelussa istuneensa metrovaunussa ikkunan vieressä, kun pommi räjähti.

– Menin ensin shokkiin. Sen jälkeen pystyin vain ajattelemaan, että tässä olen keskellä metroiskua, jota olemme marraskuusta asti pelänneet.

Naisen kasvot ovat siteiden peitossa ja hänen käsissään on palovammoja. 

– Kuullessani räjähdyksen suljin silmäni. Kun avasin ne uudelleen asemalla oli yhä valoa, mutta räjähdyksen jälkiä oli kaikkialla. 

Haavoittuneen naisen aviomies kertoo olevansa onnellinen siitä, että hänen vaimonsa selvisi elossa ja voi hyvin järkyttävään tapahtumaan nähden. 

– Tosiasia on, että hän on elossa ja se on kaikkein tärkeintä tällä hetkellä, mies sanoo.  

Iskussa haavoittunut nainen toivoo, ettei pelko ota hänestä yliotetta.

– Haluan, että pystyn vielä matkustamaan metrolla, enkä halua antaa pelolle liikaa valtaa. Olen huolissani, mutta haluan jatkaa elämääni normaalisti tämän iskun jälkeenkin.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.