Mainos

VIDEO: Mies hermostui avioerosta – ajoi vaimon Corveten jokeen

Yhdysvalloissa poliisikin joutui selvittelemään philadelphialaisen avioparin erosotkuja. Vaimon eroaikeet nimittäin raivostuttivat aviomiehen siinä määrin, että tämä ajoi vaimon Corveten Delaware-jokeen.

Poliisi hälytettiin auton takia paikalle eilen iltapäivällä. Todistajien mukaan mies oli ajanut punaisen Corveten joenpientareelle, noussut pois autosta ja antanut sen jälkeen auton valua veteen.

Sukeltajat löysivät vuonna 1990 valmistetun Corveten hieman alle kymmenen metrin syvyydestä. Sukeltajat varmistivat samalla, ettei autossa ollut ketään sisällä.

Auto saatiin nostettua joesta noin kahden tunnin jälkeen.

Mies ei välttämättä saa syytettä Corvetteen kohdistetusta ilkivallasta, sillä auto on rekisteröity myös miehen nimiin. Hän voi kuitenkin saada syytteet mm. laittomasta dumppauksesta sekä vaaratilanteen aiheuttamisesta.

– Tämä oli täysin hyväksymätöntä ja lapsellista käytöstä, Philadelphian poliisia edustava Joe Sullivan kommentoi.

Corveten jokeen ajaneen miehen naapureita tempaus ei yllättänyt.

– Hän on vähän erikoinen. En ole oikeastaan yllättynyt kuullessani tästä, Brendan Powers totesi.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.